Työelämätaidot

Työelämässä menestyminen vaatii työntekijältä yhä monipuolisempia taitoja. Jatkuvasti koventuvat vaatimukset tuovat mukanaan tarpeen saada koko ajan tietoa hyödyllisistä taidoista ja oppia uusia valmiuksia. Jokaisen työelämään tulevan ja siellä jo olevan tulisi osata työelämän perusasiat, jotta voisi edetä urallaan tai ylipäätään työllistyä.

»

Muodollinen

Käytännöllinen

Hankin tutkinnon tai muun työn kannalta merkittävän pätevyyden ja ylläpidän ammattitaitoani. Kehitän ajanhallintaani, työn laatua sekä tuloksellisuutta sekä asiakassuhteita.

Asiantuntijuus

Uudet ja vanhat työntekijät kohtaavat erilaisia haasteita työelämässä. Teoriatietämys voi olla vahvaa, mutta käytännön kokemuksen tuoma sisäinen tieto ei ole vielä ehtinyt karttua. Työntekijällä voi joskus olla haasteellista pysyä mukana muutoksessa. On todellista taitoa, jos pystyy näkemään oman työnsä ongelmakohtia ja kyseenalaistamaan vakiintuneita toimintatapoja tarvittaessa. Teknologian kehittyminen tuo jatkuvasti lisää opeteltavaa työpaikoilla. Teknologian hyödyntäminen voidaan nähdä haasteena tai mahdollisuutena, oma asenne ratkaisee hyvin pitkälle.
»

Laajeneva

Metakognitiivinen

Osallistun moniammatilliseen yhteistyöhön ja kehitän ongelmanratkaisutaitojani. Vahvistan kriittisen ajattelun ja oppimaan oppimisen taitojani.